Elämä vs. Raha

Tahdon asia.

Sitä fraasia Tehy on käyttäny työtaistelunsa taustalla. Trivialisoidaan yksinkertaiset päätökset, ja vedotaan kansan massoihin sympaattisella lauselmalla - kukapa ei haluaisi terveydestämme huolehtiville hoitajille palkankorotuksia?

Tahdon asia, sanotaan. Maailma ei ole näin yksinkertainen paikka. Ennenkuin menen asiaan pitemmälle, haluan kertoa että olin aikaisemmin ehdottomasti hoitajien puolella, ja mielestäni he ovat brutaalin alipalkattuja työnsä tärkeyteen nähden. Uskon että suuri osa ihmisistä on samaa mieltä kanssani. Kansan syvät rivit ovat hyväksyneet ja tukeneet hoitajien taistelua hiljaisesti myöntymällä, koska aatehan on jalo, ja tarkoitus oikea ja hyvä. Kansa tahtoo että he, joiden käsissä elämämme sen alusta alkaen vaihtelevalla tiheydellä loppuun asti on, saavat hyvän korvauksen siitä pyytettömästä työstä jota he tekevät ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin eteen.

Nyt kuitenkin olemme tulossa taitekohtaan, jossa hyvä tarkoitus ajaa ristiriitaan todellisuuden kanssa, tahdoimme sitä tai emme. Tehy päätti käyttää joukkoirtisanomisia työtaistelukeinona, koska ilmeisesti muuten viesti ei mennyt päättäviin elimiin tarpeeksi selvänä. Kansa hyväksyi tämänkin hiljaisesti nyökkäillen, onhan tarkoitus hyvä - näiden ihmisten käsiin minäkin joskus lasken elämäni, täytyyhän heidän saada siitä kohtalainen korvaus. Mutta mitä tapahtuu, kun sairaaloiden osastot tyhjenevät, leikkausjonot pysähtyvät, ja moni hoitoa tarvitseva jää sitä vaille.

Iltapäivälehden otsikko: "Minä Kuolin Rahan Takia", tai muu vastaava huomiohakuinen julistus vauvan kuvan vieressä ei ole enää kaukana, tahdottiin sitä tai ei. Olin pudota tuolilta, kun kuuntelin eräänä päivänä ylen ajankohtaislähetyksessä Tehyn edustajan kommentointia. Ensin hän piti pakkolakia pöyristyttävänä, ja puhui siitä erittäin negatiiviseen sävyyn - viesti oli, että heidän mielestään pakkolakia ei olisi pitänyt saatta voimaan. Ei mennyt minuuttiakaan, kun haastattelija kysyi, että mitkä ovat pakkolain vaikutukset. Haastateltava vastasi, että todennäköisesti sen avulla vältytään kuolemilta ja vammautumisilta. Tätä lakia Tehy ei halunnut voimaan.

Tahtoi sitä tai ei, tässä piilee asian syvin olemus. Kansalaisten, minä mukaanlukien, pyyteetön tuki perustuu siihen pyytettömään työhön jota hoitajat tekevät elämän eteen. Kansallisromanttinen mielikuva hoitajasta joka tekee matalapalkkatyötä koska hän arvostaa ihmishenkeä niin suuresti, on syvällä mielissämme, ja siihen tällä kamppanjalla on vedottu. Mitä teemme kun totuus paljastuu, ja ihmisten syvät rivit ymmärtävät alla piilevät seikat? Valitseeko kansa aktivoituessaan elämän vai rahan?

En tahdo väittää, etteivätkö hoitajien perimmäiset syyt ole eettisiä, tai että he välittävät rahasta enemmän kuin ihmishengestä. Kuitenkin jos työtaistelu olisi edennyt Tehyn mukaan, raaka vastakkainasettelu olisi jäänyt jäljelle: Ihmishenki vastaan raha. Taistelussa olisi ollut kyse siitä, monenko ihmisen kuntatyönantaja antaa kuolla ennenkuin kukkaron nöyrit aukeavat. Tätä Tehy halusi.

Pakkolaki, joka ei eroa millään tavalla sotilaitten, poliisien tai palomiesten, saati monien muiden erityiskoulutettujen ihmisten velvoitteista valtiota kohtaan, on tulossa tuntien sisällä voimaan. Tämä laki, sen lisäksi että se minimoi ihmishenkien menetykset työtaistelun aikana, on myös Tehyn kannalta korvaamaton laki. Nyt kansan syvät, hyväksyvät rivit eivät koskaan tule ajatelleeksi tätä alla piilevää kauhukuvaa, jota ilman pakkolakia olisimme joutuneet elämään. Tämä voi lopulta olla ainoa asia, joka estää kansaa kääntymästä Tehyn työtaistelua vastaan. Haluan hoitajille lisää korvausta korvaamattoman arvokkaasta työstä, mutta se että hoitajat ovat valmiita taistelemaan heittämällä pois heidän ammattinsa pyhimmän perusperiaatteen, ihmishengen arvostuksen, on uskomattoman itsekästä. Lopulta kaikessa on kyse vain henkilökohtaisesta hyödystä, ja rahasta. Raha ei koskaan saisi mennä ihmishengen edelle, varsinkaan niillä, joitten käsiin se yhteiskunnassamme lasketaan. Se on tahdon asia.